Päiväkahviseuraa, seksiseuraa, naisseuraa
Päiväkahviseuraa
(Julkaistu Erotiikkaliike Queen Desireen blogissa 2011)
Tiedätkö sen villin tuntee, joka nipistää vatsasta, jalkapohjista, meinaa tehdä olosta pahoinvoivan, päätä huimaa ja hikoiluttaa?
Kutka on kuin ensi treffeillä, aion yllättää mieheni. Toivottavasti en vieraan naisen sylistä kuitenkaan tällä kertaa.
Kutsuin hänet tekstiviestillä "päiväkahville" työpaikalleni, vetosin tärkeään asiaan joka ei voi odottaa iltaan asti.
Valmistaudun hyvin lisään meikkiä, peseydyn, pukeudun ja annan villien fantasioiden viedä minut uusiin sfääreihin.
Anteeksi työnantaja, tämähän on varastamista siis työajan varastamista omaan käyttöön. Lupaan kuitenkin olla sitäkin tuotteliaampi, kun taas palaan työni pariin. Pahoittelut myös siippani työnantajaa kohtaan, tule joskus mukaan leikkeihin jos uskallat.
Ilotytön rooli verkkosukkineen, sukkanauhoineen, halkiopöksyineen ja korseletteineen on, kuin tehty minua varten.
Mikäli alaa vaihtaisin, minut löytäisi omasta viehättävästä bordellista. Tiedän mistä puhun ja mitä haluan.
Peitän asuni pitkällä villatakilla niin ettei käry käy, mikäli joku ehtii paikalle ennen miestäni, tulossa on yksityinen tilaisuus.
Ukko kultani kaartaa paikalle ja kohti kahvinkeitintä. Huomaan mokanneeni täysin, eihän minulla tähän aikaa iltapäivästä tuoretta kahvia ole, ei edes kylmää.
Riisun villatakkini lattialle ja ryhdyn riisumaan miestäni, joka tyhjä muki kädessään seisoo hämmentyneenä työhuoneessani.
Anteeksi kahvia ei ole, mehukasta torttua kyllä löytyy.. Saan hymyn hänen huulilleen vai sellaiset päiväkahvit, mitähän tämä lysti mahtaa maksaa?
Vastaan, että sen vakiotaksan ellei herralla ole erikoistoiveita. Avaan hänen vetoketjunsa, puristelen pakaroita ja tunnustelen veitikka pöksyjen päältä ja totean hänen olevan leikissä jo täysillä mukana.
Ehei ei, nyt hidastetaan tahtia. Nousen nojatuolille seisomaan yltääkseni näykkimään, suutelemaan hänen niskaansa.
Tämä ilotyttö suutelee ja oikein vaatii kunnon kielisuudelmia.
Asiakas on sen verran läheinen että uskaltaudun poikkeamaan yleisistä säännöistä.
Tässä tapaamisessa kaikki on sallittua ja vaativa asiakkaani saa tänään oikein erikoiskohtelun.
Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentin.